Yksin

Pitkässä liitossa olen paljon joutunut olemaan yksin, tai toki lasten kanssa, mutta siis yksin vastuussa arjesta. Siihen on toki tottunut, mutta nyt kun omaa aikaa on enemmän, tuntuu, että kukaan ei vaadi enää mitään. Mikä on roolini nykyään? Vaikka joskus uuvuin totaalisesti arjen pyöritykseen ruuanlaittoineen ja lasten läksyihin, näin jälkeenpäin ajatellen, elin silloin kuitenkin hyvin vahvasti. Minua tarvittiin.

On todettu, että tunne kuulua lähiyhteisöön, olla hyväksytty, on ihmisyyden peruspilareita. Sen vuoksi kai olemme lajikuntana pärjänneet maapallolla näinkin pitkään, sillä meillä on ollut tarve huolehtia toisistamme.
Lisäksi on hyvin outoa nukkua nykyään kokonaisia öitä. Tai toki teinin kotiintulot joskus valvottavat, se ylihuolehtivaisuus ei varmaan koskaan katoa.
Yksinäinen voi olla myös parisuhteessa. Oletteko huomanneet, että toinen on samassa tilassa, mutta silti jossain kaukana? Millä rakennamme nyt puolison kanssa yhteyden, ettei toinen muutu huonekaluksi? Siksi kuluneeksi nahkasohvaksi, jonka pinnan kaikki uurteet jo tiedät , mutta et silti haluaisi hankkia uutta. Se kun kuitenkin on muototutunut juuri sinun muhkuroillesi sopivaksi

Kirjoittanut https://pikkukarhunblogi.fi

Perheen ruuhkavuosista selvinnyt terveydenhuollon ammattilainen tarkastelee yhteiskuntaa omien kokemusten kautta.